EU:n laajeneminen houkuttelee yhtiöitä unionin itäisiin osiin

Ulkomaiset yritykset ovat investoineet tähän mennessä yhteensä lähes 200 miljardia dollaria Euroopan entisiin sosialistimaihin. Entisten suunnitelmatalouksien EU-jäsenyydet tulevat mitä todennäköisimmin kiihdyttämään investointien virtausta unionin läntisistä osista itään ja pohjoisesta etelään. Liiketoiminnallisesti olisikin eriskummallista, mikäli läntiset tai pohjoiset EU-yritykset eivät hakeutuisi alueille, joissa työvoima on pääsääntöisesti edullisempaa, lainsäädäntö työnantajaystävällisempää ja verotus keveämpää. Itäinen Keski-Eurooppa on myös logistisesti houkutteleva kohde sijaitseehan se lännen ostovoiman ja idän raaka-ainelähteiden puolivälissä.

EU:n sisällä toimivien yritysten ohella yhtiöt, jotka vielä tällä hetkellä toimivat unionin ulkopuolella tulevat olemaan entistä kiinnostuneempia integroituvan Euroopan tarjoamista mahdollisuuksista. Mitä todennäköisimmin pohjoisamerikkalaiset ja aasialaiset yritykset tulevat nykyistä innokkaammin etabloitumaan laajenevaan unioniin - varsinkin sen itäosien kautta.

Itälaajennuksen myötä unionin houkuttelevuus on lisääntynyt myös venäläisen liike-elämän piirissä. YK:n mukaan noin puolet Venäjältä tehdyistä suorista investoinneista on päätynyt nykyisiin tai ensi vuonna unioniin liittyviin valtioihin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että venäläiset ovat jo investoineet miljardeja dollareita laajenevaan unioniin.

YK:n tilastot osoittavat venäläisten tehneen suoria investointeja ulkomaille kaiken kaikkiaan lähes 20 miljardin dollarin arvosta. Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta venäläisten satsauksista kansainväliseen liiketoimintaan, sillä ne eivät huomioi Venäjältä tapahtunutta pääomapakoa, joka oli viime vuosikymmenen aikana 150-300 miljardia dollaria. Tällä omaisuusmassalla voi ostaa useita tuotantolaitoksia niin entisistä neuvostotasavalloista kuin kasvavasta EU:sta.

Venäjä integroituu ilman EU-jäsenyyttäkin

Venäläisten yritysten hakeutuminen laajenevaan unioniin on osoitus siitä, että ne ovat kiinnostuneet yhdentyvän Euroopan tarjoamista mahdollisuuksista. Mielestäni juuri yritysinvestointien kautta Venäjä voi hyötyä Euroopan kasvavista yhtenäismarkkinoista siitäkin huolimatta, että se ei ole EU:n jäsen. Venäläisyhtiöiden Eurooppa-ekspansion myötä "integraatio ilman jäsenyyttä" ei ole enää osa Brysselissä hoettavaa mantraa, vaan osa paneurooppalaisen liiketoiminnan nykypäivää.

Venäläiset eivät toki ole itäisessä Euroopassa ainoita, jotka ovat huomanneet kansainvälistymisen välttämättömyyden. Erityisen aktiivisia kansainvälistyjiä eteläisessä Itä-Euroopassa ovat olleet sloveeni- ja kroaattiyritykset sekä pohjoisessa virolaiset.

Ensi mainitut ovat integroituneet ulkomaille lähinnä sen tähden, että Jugoslavian hajoamisen myötä niiden yhtenäismarkkinat pirstaloituivat, jolloin niiden kotimarkkinat eivät enää tarjonneet riittävästi kysyntää. Vastaavasti virolaisyhtiöiden voimakkaan kansainvälistymisen taustalla ei ole yksinomaan Neuvostoliiton hajoaminen, Viron kotimarkkinoiden pieni koko tai Suomen talouden vetovoima, vaan pikemmin "ponnahduslautailmiö". Toisin sanoen ulkomaiset yritykset etupäässä pohjoismaiset ovat ostaneet yrityksiä Virosta, jonka jälkeen nämä yhtiöt ovat alkaneet levittää toimintaansa Virosta muualle Baltiaan ja tulevaisuudessa kenties Venäjälle sekä muihin IVY-maihin.

Viro ei ole ainoa siirtymätalous, jota käytetään ponnahduslautana pyrittäessä kolmansille markkinoille. Suosittuja gateway-talouksia ovat myös Puola ja Unkari. Puolaa käytetään välietappina pyrittäessä muun muassa Ukrainan markkinoille ja vastaavasti Unkaria jalansijana Romaniaan.

Rajakaupan rooli vahvistuu Euroopassa

Euroopan unionin laajentuessa raja-alueyrittäjyyden merkitys kasvaa. Jäsenmaiden lisääntyessä kasvaa automaattisesti myös unionin raja-alueiden laajuus. Raja-alueiden kasvu puolestaan lisää raja-alueyrittäjyyttä eli perinteiset valtiorajat ylittävää kansainvälistä liiketoimintaa.

Itälaajeneminen luo kolmenlaista raja-alueyrittäjyyttä: 1) yrittäjyyttä vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden välisille rajoille, 2) yrittäjyyttä uusien jäsenvaltioiden keskinäisille rajoille ja 3) yrittäjyyttä uusien jäsenvaltioiden ja EU:n ulkopuolelle jäävien maiden rajoille.

Mikäli itälaajeneminen edistää raja-alueyrittäjyyttä ainoastaan laajenevan EU:n sisärajoilla, se ei johda Euroopan yhdentymiseen, vaan ainoastaan työntää kahtiajakautuneen mantereemme poliittisen rajan kauemmas itään.

Euroopan yhdentymisen ja jopa Euroopan turvallisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että unioni tukisi raja-alueyrittäjyyttä varsinkin sen ulkorajoilla. Ensi vuonna unionilla on ulkorajaa muun muassa Serbia-Montenegron, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Ensiksi mainittu on surullisen kuuluisa sodastaan, toinen taloudellisesta ahdingostaan ja viimeksi mainittu demokratiavajeestaan. Vastaavasti Bulgarian, Romanian ja Turkin EU-jäsenyyden myötä unioni saa edellisiäkin haasteellisempia rajanaapureita, kuten Moldovan, joka on vaipunut likimain kehitysmaan tasolle, sekä Syyrian, Irakin, Iranin ja Kaukasuksen entiset neuvostotasavallat, joiden viimeaikainen julkisuus perustuu lähinnä aseellisiin selkkauksiin ja terrorismiepäilyihin.

Tarkasteltaessa EU:n ulkoista raja-alueyrittäjyyttä ei sovi unohtaa Venäjää ja erityisesti Kaliningradia. Maantieteellisen sijaintinsa takia Kaliningradin taloudellinen kurjistumisskenaario ei ole ainoastaan Venäjän, vaan myös EU:n uhkakuva. Valitettavasti kaliningradilaisten matkustusproblematiikka on jättänyt varjoonsa huomattavasti sitä strategisemman kysymyksen - eli millainen mahdollisuus Kaliningradille annetaan oman aluetaloutensa kehittämiseksi. Aika ajoin tuntuu siltä, että Kreml on enemmän kiinnostunut siitä, miten se kykenee sitomaan Kaliningradin tiukemmin osaksi Venäjän federaatiota kuin siitä, miten tämä Venäjän emämaasta irrallinen saareke voisi maksimaalisesti hyötyä unionin naapuruudesta.

Kaliningradin lisäksi EU:n tulisi yhdessä Venäjän hallituksen kanssa kehittää liiketoimintaansa koko yhteisellä rajalla, joka pidentyy ensi vuonna huomattavasti. Suomen ohella neljällä tulevalla EU-jäsenellä Latvialla, Liettualla, Puolalla ja Virolla on rajaviivaa Venäjän kanssa.

Raja-alueyrittäjyyden tukeminen EU:n ulkorajoilla olisi erityisesti Suomen etu, sillä muutoin uhkana on itäisen Suomen taantuminen unionin talousperiferiaksi. Uuden taloudellisen toiminnan synnyttämiseksi olisi ensi arvoisen tärkeää, että unionin ja Venäjän välinen raja alkaisi toimia moitteettomasti, sillä ilman toimivaa rajaa ei voi syntyä toimivaa raja-alueyrittäjyyttä.

Koska raja-alueyhteistyön kehittäminen perinteisin keinoin on takellellut, tulee kehittää uusia tapoja yhteistyön käynnistämiseksi. Esimerkki uudesta avauksesta on Imatra-Svetogorsk-kaksoiskaupunkihanke. Tästä suunnitelmasta voi kehkeytyä malliesimerkki siitä, miten raja-alueen molemmin puolin voi syntyä uutta yrittäjyyttä, jos raja mahdollistaa tuotannontekijöiden vapaan ja ennakoitavan liikkumisen. Imatran ja Svetogorskin myönteisiä kokemuksia voidaan kenties myöhemmin hyödyntää niin Kaliningradissa kuin esimerkiksi Narva-Ivangorod akselilla.

Ilman raja-alueyrittäjyyden erityisasemaa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa näiden yhteinen raja-alue vaipuu pysyvään taloudelliseen periferiaan, tarkastellaan sitä Brysselistä tai Moskovasta käsin.

Euroopan talouskartta murroksessa

Vaikka kahdeksan kuukauden kuluttua toteutuva laajeneminen on kiistatta merkittävä historiallinen tapahtuma, ei tule tuudittautua siihen harhakuvitelmaan, että Euroopan unionin laajeneminen olisi ohi. On varsin todennäköistä, että EU:ssa on vuonna 2020 jo kolmisenkymmentä valtiota. Seuraavien laajenemisten ansiosta EU:n talous kasvaa suuremmaksi kuin Yhdysvaltojen, mikä tekee unionista maailman suurimman talouden.

Vaikka unionin laajenemiset kasvattavat yhtenäismarkkinoita eli eräällä tavoin kasvattavat kotimarkkinoittemme kokoa, se ei tarkoita sitä, että kansainvälisen liiketoimintaosaamisen merkitys hiipuu päinvastoin. Suomalaisyritysten tulee hallita entistä paremmin liiketoiminta useiden eurooppalaisten ja Euroopan ulkopuolisten bisneskulttuurien kanssa. On pidettävä mielessä, että EU-markkinoiden yhtenäistymisestä huolimatta aluetiedon merkitys kasvaa, sillä alueet tulevat muodostamaan uudenlaisia, perinteiset valtiorajat ylittäviä talousvyöhykkeitä.

Suomalaisten yritysten tulisikin jo nyt ennakoida Euroopan tulevaa kehitystä talousvyöhykkeiden, ei niinkään valtiotalouksien perspektiivistä. Mikäli laajenevan EU:n ulkorajat ovat raja-alueyrittäjyyttä tukevia, uudet talousvyöhykkeet eivät rakennu ainoastaan unionin sisälle, vaan myös sen ulkopuolelle.

LUE MYÖS:
Venäjän lomatalous (25.5.2001)
Venäjä vuonna nolla (1.2.2000)

Lisätiedot:
Lisätiedot:
Kari Liuhto
Professori, johtaja
Pan-Eurooppa Instituutti
Turun kauppakorkeakoulu
kliuhto@lut.fi