Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

Idänkaupan Vientipalvelut 5-6.2013
- 3.6.2013 -

Vähittäismyynnin hyytymisestä huolimatta myymäläinvestoinnit kasvavat Puolassa

Puolassa vähittäiskaupan myynti kasvoi viime vuonna 5,6 prosenttia edellisvuotiseen verrattuna, mutta tästä vuodesta tulee selvästi heikompi. Alkuvuonna tammi-maaliskuussa myynti lisääntyi vain 0,4 prosenttia ja maaliskuussa kasvu hidastui edelleen 0,1 prosenttiin. Vertailuna todettakoon, että vuosina 2001-2012 myynti nousi keskimäärin noin kahdeksan prosenttia vuodessa.

Vähittäiskaupan hidas kehitys on suoraan yhteydessä Puolan talouden yleiseen heikentymiseen. Vielä viime vuonna maan bruttokansantuote kasvoi kohtuulliset 1,9 prosenttia ja tänä vuonna päästään vain parhaassa tapauksessa samaan. Kotimaista kulutuskysyntää on viime kuukausina heikentänyt myös työllisyystilanteen vaikeutuminen ja maaliskuussa työttömyysaste kipusi jo 14,3 prosenttiin.

Pitemmällä aikavälillä Puolan vähittäiskaupan kehitys nähdään vahvana. Esimerkiksi konsulttiyhtiö BMI nimeää Puolan johtavaksi markkinaksi keskisen Itä-Euroopan päivittäistavarakaupassa.

BMI:n ennusteen mukaan Puolan markettitason päivittäistavaramyymälöiden myynti kasvaa 31 prosenttia kaudella 2013-2017. Vastaavalla tavaravalikoimalla toimivien hypermarkettien myynnin odotetaan kasvavan hieman tätäkin nopeammin eli 33 prosenttia.

Puolassa jo yli
400 kauppakeskusta

Vähittäiskauppamarkkinoiden vuosia kestänyt kasvu näkyy myös kauppakiinteistöjen kannassa. Puolassa oli maalikuun lopun tilanteessa 416 eri tasoista kauppakeskusta, joiden yhteispinta-ala oli 9,5 miljoonaa neliömetriä.

Kiinteistöalan konsulttiyhtiö Jones Lang LaSallen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa valmistui 54 000 neliötä uutta myymäläalaa. Koko vuoden aikana uuttaa tilaa valmistuu noin 640 000 neliötä. Lisäksi työn alla on huomattava määrä myymälätilaa, jonka valmistuminen siirtyy ensi vuoden puolelle.

Puolan tärkeimmissä kaupunkikeskuksissa vähittäiskaupan myymälätilojen vuokrausaste oli tammikuussa keskimäärin 97,4 prosenttia. Kalleimpia tilavuokria perittiin Varsovassa, jossa neliövuokra oli 80-95 euroa. Esimerkiksi Katowicessa vuokrataso oli jo puolta alempi eli 42-50 euroa.

Asiantuntijat pitävät kauppakiinteistöjen markkinoita jo varsin kypsinä. Siksi uusia investointeja suunnitellaan entistäkin tarkemmin. Perinteinen kauppatyyppi kiinnostaa nyt vähemmän ja uudemmat formaatit tekevät tuloaan. Kovassa nousussa ovat outlet-tyyppiset myymälät, vapaa-ajanpalveluihin suuntautuvat kauppakeskukset sekä laajapohjaiset retail park -ratkaisut.

Myös investointien alueellinen suunta on muuttumassa. Nyt kauppaa ja kiinteistöalaa kiinnostaa Puolan itäosa sekä koko maan kohdalla aiempaa pienemmät kaupungit.

Idänkaupan Vientipalvelut 5-6.2013/sisältö.


UUUTISET.

Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut Arkisto 2001.
Uutisarkisto: Compiler News 1998.