|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
25.9.2009 AvtoVAZ:in ajautui massairtisanomiseenVenäjän suurin autovalmistaja AvtoVAZ julkisti tiedon 27 600 työntekijän irtisanomisesta osana yhtiön kriisiohjelmaa. Irtisanomisen myötä yhtiön työtekijämäärää karsitaan 102 000:sta noin 75 000 henkilöön. Irtisanottujen määrä oli pienempi kuin mitä yhtiön johto oli alunperin suunnitellut. Henkilöstön supistamistarve lähti 36 000 henkilöstä. Uutistoimisto Prime-Tassin mukaan irtisanomiset toteutetaan mahdollisimman pehmeästi. Valtaosa irtisanotuista on jo eläkeikään ehtineitä tai sitä lähestyviä työntekijöitä. Täydessä työiässä olevien määrä jäi siten 9 000 henkilöön. AvtoVAZ:in tehdas toimii tällä hetkellä yhdessä vuorossa ja sen kapasiteetista on käytössä vain 65 prosenttia. Yhtiö valmisti ensimmäisellä vuosipuoliskolla vain 139 00 autoa, mikä oli 63,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nyt autovalmistaja aikoo kriisiohjelmansa tukemana valmistaa ajoneuvoja tuotantotahtiin, joka vastaa 500 000 auton valmistusta vuositasolla. Viime vuonna AvtoVAZ pystyi kasvattamaan tuotantoaan 8,9 prosenttia ja valmisti 801 600 autoa. Talouden taantuma on pahasti haitannut koko Venäjällä toimivaa autoteollisuutta. Myös ulkomaisten autovalmistajien paikalliset kokoonpanotehtaat ovat toimineet vajaalla kapasiteetilla ja keskeyttäneet ajoittain toimintansa. Idänkaupan Vientipalvelut 9.2008. Sisältö. Muuta Compiler -uutisipalvelua |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||