|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
25.9.2009 Valko-Venäjästä on tullut tärkeä elintarviketoimittaja PietarilleValko-Venäjän valtiolliseen elintarvikekonserniin kuuluva Belarusian Gift aikoo avata Pietarissa 50 elintarvikemyymälää. Ensimmäisen kahdeksan myymälän rakentaminen aloitetaan jo tänä vuonna. Pietarin kaupunki on Valko-Venäjän koko viennin kannalta neljänneksi tärkein markkina-alue Venäjällä. Sen edelle sijoittuvat vain Tjumenin alue, Moskova ja Moskovan alue. Valko-Venäjän ja Pietarin välinen kauppavaihto putosi yleisen taloustilanteen myötä jyrkästi vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana. Kauppavaihdon arvo oli kuitenkin vielä 543,2 miljoonan dollarin arvoinen, vaikka se laski 42,2 prosenttia edellisvuotisesta. Valko-Venäläisten yritysten vienti Pietariin oli 309,3 miljoonan dollarin suuruinen. Viennissä suurimmat tavararyhmät olivat lihapakasteet, juustot, tuoreliha, sokeri, makkarat, maito ja kestokerma. Non-food-tuotteista suurimpia ryhmiä olivat rauta- ja teräspalkit, huonekalut ja muoviset pakkausmateriaalit. Kaupankäynti oli Valko-Venäjälle edullista, sillä se oli tammi-heinäkuussa sille 75,4 miljoonaa dollaria ylijäämäinen. Idänkaupan Vientipalvelut 9.2008. Sisältö. Muuta Compiler -uutisipalvelua |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||