|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
28.9.2008 UEFA siunasi lopullisesti Puolan ja Ukrainan kisaisännyydenPuolan ja Ukrainan kisaisännyys Euro 2012 -jalkapalloturnaukselle on lopullisesti vahvistunut. UEFA:n komitea päätti asiasta syyskuun 26. päivä, mutta antoi kummallekin maalle runsaasti evästyksiä siitä, miten kisajärjestelyjä pitäisi aikataulujen puitteissa vauhdittaa. UEFA:n puheenjohtaja Michel Platini ilmoitti jo tammikuussa Puolalle ja Ukrainalle tyytymättömyytensä kisajärjestelyjen etenemiseen. Tämän jälkeen jalkapalloliiton edustajat ovat tehneet useita tarkastuskäyntejä ja vasta syyskuussa saatiin ensimmäiset myönteiset arviot. Kisajärjestelyjen velvoitteet ovat isäntämaille raskaat ja kalliit. Korjaus- ja uusrakentamista tarvitaan sekä ottelupaikkojen, hotellien että liikenneinfrastruktuurin osalta. Eniten UEFA:aa on huolestuttanut stadionien tilanne. Nykyiset Varsovan ja Kiovan stadionit vaativat kunnostusta ja modernisointi. Lisäksi Ukrainassa pitää rakentaa kuusi uutta stadionia ja Puolassa kahdeksan. Kisaliikenteen takia on lentoasemia kunnostettava ja laajennettava. Runsaasti haasteita tulee myös maiden rautateille ja Puolassa vielä maantieverkolle. Puolassa Éuro 2012 -turnauksen kustannukset ja työkohteet on sentään jo hyvissä ajoin selvitetty. Tie-, rautatie- ja lentokenttähankkeisiin on varattu valtion budjetista runsaasti varoja ja myös EU:lta on tulossa taloudellista tukea. Ukrainan tapauksessa tilanne on tukalampi, koska sen ei ole mahdollista saada EU-tukea ja kansallinenkin rahoitus on paljon tiukemmalla kuin Puolassa. Kisat toki myös tuottavat huomattavan summan etenkin jalkapalloturismin muodossa, mutta tulot eivät riitä menojen kattamiseen. Puolassa asia nähdään kuitenkin niin, että jalkapallotapahtuman takia joukko tärkeitä infrastruktuurihankkeita nopeutuu ja suurin osa investoinneista palvelee Puolaa myös kisojen jälkeen. Puola ja Ukraina hakivat innokkaasti Euro 2012 -turnauksen jaettua isännyyttä. Taustalla olivat samat perusteet kuin yleensäkin kisäisännyyttä haettaessa: kansainvälinen huomio, kansallisen itsetunnon kohottaminen ja matkailun edistäminen. Eurooppaan suuntatuvalle Ukrainalle isännyyden saaminen oli ehkä vieläkin tärkeämpää. Kummassakin maassa kisajärjestelyt merkitsevät jättiluokan kansallista hanketta, jolla on myös laajamittaisia kansantaloudellisia vaikutuksia. Erilaiset projektit tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia myös ulkomaisille toimijoille. Idänkaupan Vientipalvelut 9.2008. Sisältö. • Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||