|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
29.9.2008 Venäjä yrittää kaikin keinoin estää pankkikriisin syntymisenViime päivät ovat osoittaneet, että Venäjän talouden ainoa todella akuutti riski liittyy finanssisektoriin. Muilta osin ei ole odotettavissa mitään äkillistä rysäystä. Öljyä- ja kaasua menee vientiin jatkossakin entinen määrä ja hinnat voivat kohtuullisesti pudotakin. Myös kansalaisilla on sen verran ostovoimaa, että kotimainen kulutuskysyntä tuskin vielä vähästä säikähtää. Finanssisektorille on sen sijaan jo virittynyt uhkaava tilanne, sillä pankkien ja muiden rahoitusalan yritysten likviditeetti uhkaa huveta. Venäjän talouden kannalta suurin riski liittyy noin 50 suurimpaan pankkiin. Muuten riskitilanne oli jo aiemmin tiedostettu, sillä pankkien minimipääoman korotuspäätöksenkin jälkeen maassa on vielä satoja melko marginaalisia rahalaitoksia. Venäjän hallitus reagoi nopeasti Venäjän hallitus on viikon sisällä tehnyt ihailtavan ripeästi päätöksiä pankkisektorin kriittisen osan tukemiseksi. Aluksi lyhytaikaista keskuspankkiluottoa tarjottiin Sberbankille, VTB-pankille ja Gazprombankille. Tämän jälkeen finanssiministeriö meni pitemmälle ja ilmoitti järjestävänsä syys-lokakuun vaihteessa kaikille pankeille avoimet huutokaupat yhteensä noin 20 miljardin dollarin suuruisista lyhytaikaisista lainoista. Pikaoperaationa ennen näitä huutokauppoja Venäjän hallitus päätti, että valtiollinen ulkomaankaupan pankki Vnesheconombank lainaa telesektorin rahoitukseen keskittyneelle Svyaz Bankille 2,5 miljardia dollaria vastaavan summan pankin vastuiden kattamiseksi. Uutistoimisto RIA Novostin mukaan pääministeri Vladimir Putin on viime päivinä astunut pankkikriisin torjuntajoukkojen kärkeen. Putin ilmoitti maanantaina syyskuun 29. päivä, että jokainen toimiluvan saanut pankki voi kääntyä Vnesheconombankin puoleen ja anoa luottoa ennen syyskuun 25. päivää otettujen ulkomaisten lainojen hoitamista varten. Venäjän johdolla ja keskuspankilla on myös muita keinoja varalla. Hallitus on jo varannut 10 miljardin dollarin suuruisen rahoituksen Venäjän osakemarkkinoiden tukemiseen. Tästä summasta voidaan nopeasti käyttää kolme miljardia dollaria Vnesheconombankin pääoman vahvistamiseen. Pankkisektori tiivistymässä Venäjällä on jo jonkin aikaa odotettu impulssia, joka käynnistäisi ylirunsaan pankkisektorin konsolidoitumisen. Prosessi on jo alkanut ja asiantuntijat odottavat joka kolmannen pankin karsiutuvan markkinoilta. Ensimmäinen tapaus tuli kuitenkln odottamattoman korkealla tasolla, kun Renaissance Capitalin omistajat joutuivat myymään määräävän osuuden investointipankista Onemix Grpupille. RBC Newsin mukaan myös länsimaisilla pankeilla on ilmeisiä suunnitelmia osallistua pankkisektorin uusjakoon. Idänkaupan Vientipalvelut 9.2008. Sisältö. • Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||