Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

29.8.2008

Venäjä panostaa kasvavaan asevientiin

Venäjä tavoittelee tänä vuonna noin 8,5 miljardin dollarin suuruista aseiden ja puolustusvälineiden vientiä. Alan teollisuuden yhteistyöelimen mukaan Venäjän asevienti on kaksinkertaistunut. Se on 2000-luvulla noussut seitsemään miljardiin dollariin vuonna 2007. Venäjä on tällä hetkellä Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi suurin asekauppias maailmassa.

Uutistoimisto RIA Novostin mukaan aseviennin odotetaan kasvavan 8-10 prosentin vuosivauhtia aina 2012 saakka. Alan on kuitenkin ryhdyttävä investoimaan, koska neljän vuoden kuluttua nykyinen tuotantoinfrastruktuuri on vanhentunut ja kapasiteetiltaan riittämätön.

Ase- ja puolustusvlineitä
viedään jo 80 maahan

Kehitystyöhön onkin valjastettu valtion vuonna 2007 perustama Venäjän Teknologiayhtymä, jonka tehtävänä on koordinoida korkean teknologian yritystoimintaa sekä sotilas- että siviilisektorilla.

Venäjä vie aseita ja puolustusvälineitä noin 80 maahan. Suurimpia asiakkaita ovat Kiina, Intia, Algeria, Venezuela, Iran, Malesia ja Serbia. Aseteollisuuden kysytyimpiä tuotteita ovat Sukhoi- ja Mig -hävittäjät, ilmapuolustusjärjestelmät, helikopterit, panssarivaunut, miehistönkuljetusajoneuvot sekä jalkaväen kevyet ajoneuvot.
Lisäksi Venäjällä on perinteisesti vahva asema käsiaseissa sekä panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksissa.

Idänkaupan Vientipalvelut 8.2008. Sisältö.

pdf-versio


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.