Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

29.8.2008

Vienti pitää Puolan kasvu-uralla

Puolan talous kasvaa ennakkoarvion mukaan noin viisi prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä Toisella neljänneksellä kasvu oli 5,5 prosenttia. Kasvua on ylläpitänyt kotimainen kulutuskysyntä sekä ennen kaikkea viennin yllättävän hyvä kehittyminen vahvasta zlotysta huolimatta.

Kesäkuussa vienti kasvoi vuositasolla peräti 16,1 prosenttia, eikä Puolassa edelläänkään odoteta käännettä ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Teollisuustuotannon kasvu on yhä parantanut työllisuustilannetta ja heinäkuussakin työllisyys koheni selvästi. Puolaan onkin syntynyt alakohtaista työvoimapulaa muun muassa runsaan maastamuuton takia. Siksi Puolaan on vastavuoroisesti jouduttu hankkimaan työvoimaa ulkomailta. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä massa työskenteli laillisesti 39 000 pääasiassa Itä-Euroopasta tullutta työntekijää.

Hyvä työllisyystilanne ja vastaavasti myös taloudellinen aktiviteetti ovat hilanneet palkkoja ylöspäin.

Valtion tilastoviraston mukaan keskimääräiset bruttokuukausiansiot nousivat heinäkuussa vuositasolla 11,6 prosenttia ja keskipalkka oli 3 229 zlotya eli noin 990 euroa.

Idänkaupan Vientipalvelut 8.2008. Sisältö.

pdf-versio


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.