Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies
11.8.2004

Puola sai 13 miljardia euroa
EU:n rakenne-rahastoista

Euroopan unioni on vahvistanut Puolan osuuden rakennerahastojen tuesta. Päätöksen mukaan Puola saa vuosina 2004-2006 tukea yhteensä 13 miljardin arvosta. Asiasta kertoi Puolassa heinäkuun lopulla vieraillut EU:n aluepolitiikasta vastaava komissaari Jacques Barrot. Puolassa ensimmäisen kerran käynyt Barrot toi tuliaislahjanaan ensimmäisen, 240 miljoonan euron suuruisen maksusuorituksen.

Komissaari Barrot toivoi uutistoimisto PAP:in haastattelussa, että Puola kehittäisi valtionhallinnon ja paikallishallinnon kykyjä hyödyntää maalle nyt myönnettyjä varoja. Barrot painotti EU:n yleisten varainkäyttömääräysten noudattamista, julkisten tarjouskilpailujen valvontaa sekä ympäristövaatimusten kunnioittamista.

Tukea köyhille alueille

EU toivoo Puolan suuntaavan tukiaan erityisesti vaikeassa tilanteessa oleville kehitysalueilleen, maatalous yhtenä painopisteenä. Puolassa työllisyyden ja samalla tulojen alueelliset erot ovat nykyisen EU:n suurimpia.

Puolalaisten mukaan lähtökohdat ovat hyvät, koska alue- ja paikallishallinnon viranomaisten valmiudet ovat nopeasti kehittyneet. Puolalla on jo esittelykelpoisia kehitysprojekteja enemmän kuin allokoidut varat edellyttäisivät.

Idänkaupan Vientipalvelut 7/2004

Idänkaupan Vientipalvelut. Arkisto.


• Muut uutiset

• Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.