Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies
16.8.2005

Venäjä aikoo yksityistää enää
400 osakeyhtiötä ensi vuonna

Venäjän valtion yksityistämistulot tulevat edelleen supistumaan. Talousministeriön heinäkuussa julkistaman suunnitelman mukaan tuloja kertyisi ensi vuonna selvästi vähemmän kuin tänä vuonna.

Valtion vuoden 2006 tavoitteena on luopua kokonaan tai osittain omistuksistaan runsaassa 400 osakeyhtiössä.

Lisäksi tarkoituksena on yksityistää 1 048 valtion liikelaitosta. Niitä ei kuitenkaan myydä, vaan ne muutetaan osakeyhtiöiksi, jolloin nekin kuuluvat teknisesti yksityistämisen piiriin.

Yksityistettävien osakeyhtiöiden joukossa on enää vähänlaisesti yrityksiä, jotka voisivat vetää laajemman joukon osallistujia tarjouskilpailuihin. Kommersant-lehden arvion mukaan liikettä voisivat kuitenkin synnyttää esimerkiksi 34 prosentin osuus KamAZ-autotehtaasta ja 70 prosentin osuus lentokonevalmistaja Iljushinista. Myös kokonaan myyntiin tuleva Venäjän kehityspankki saattaa nousta kiinnostavaksi yksityistämiskohteeksi.

Idänkaupan Vientipalvelut 7-8.2005

Idänkaupan Vientipalvelut. Arkisto.


• Muut uutiset

• Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.