|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
25.6.2008 Ignalinan sammuttaminen heikentää Liettuan talouttaLiettuan keskuspankki arvioi, että Ignalinan vanhan ydinvoimalan viimeisen reaktorin sammuttaminen vuoden 2009 lopulla leikkaa Liettuan bruttokansantuotetta kolmella prosentilla. Syynä on vaihtoehtoisten energialähteiden kalleus. Liettuan hallituksen mukaan energian hinta saattaa muutamassa vuodessa jopa kaksinkertaistua, kunnes uusi voimala saadaan käyttöön. Tämä voi tapahtua aikaisintaan vuonna 2012. Reaktorin sammuttaminen ja energian kallistuminen kasvattavat myös inflaatiopaineita. Keskuspankissa arvioidaan, että nykyinen kaksinumeroinen inflaatio saa vielä kolmen prosenttiyksikön lisärasitteen. Liettua on jo pariin otteeseen pyytänyt EU:lta jatkoaikaa Ignalinan voimalalle, mutta toistaiseksi turhaan. Pääministeri Gediminas Kirkilas aikoo kuitenkin vielä vedota unioniin, koska Ignalina on Baltian ainoa ydinvoimala, jonka tuottamalla sähköllä on merkitystä koko alueen energiahuollolle. Idänkaupan Vientipalvelut 6-7.2008. Sisältö. • Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||