Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

20.6.2007

Liettualaisarvio:
Valuuttakeinottelijat devalvaatiohuhujen taustalla

Baltin maiden talouksien ylikuumentumisesta varottaminen ja viime aikoina jopa paikallisten valuuttojen devalvaatiolla pelottelu saattavat olla kansainvälisten valuuttakeinottelijoiden johtamaa manipulointia.

Näin epäilee ainakin liettualaisen Verslo Zinios -talouslehden haastattelema SEB Vilniaus Bankasin asiantuntija.

Hänen mukaansa Baltian maiden taloudet ovat rahamaailman mittakaavassa pieniä, joten keinottelijat kykenevät kyllä keikuttamaan venettä.

Kansainväliseen talouslehdistöön on levinnyt itsepintainen näkemys, että Baltian maat ovat tulossa kasvukehityksensä päähän, jossa saattaa odottaa äkillinen mahalasku.

Perusteluja tähän toki löytyy. Pitkään jatkuneen nopean talouskasvun keskeisenä veturina on Baltian maissa ollut kulutuskysynnän kasvu yhä enenevästi lainanoton varassa. Ostovoimaa on purkautunut myös tuontitavaroihin ja tuonti on kasvanut vientiä nopeammin. Rahan runsaus on kiihdyttänyt myös kiinteistömarkkinat kovaan nousuun.

Latvian tapauksessa erityisenä ongelmana on ollut EU-maiden kärkeä edustava inflaatiotahti. Devalvaatiospekulaatiot ovatkin kohdistuneet erityisesti sen kansalliseen valuuttaan latiin.

Idänkaupan Vientipalvelut 6-7.2007. Sisältö.
Acrobat versio


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.