|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
28.5.2009 Valko-Venäjä ylsi niukkaan kasvuun alkuvuonnaValko-Venäjän talous ylsi niukkaan 1,2 prosentin kasvuun tammi-huhtikuun jaksolla. Tulos oli itäeurooppalaisen mittapuun mukaan kohtuullisen hyvä, mutta kaukana hallituksen asettamasta virallisesta tavoitteesta. Hallituksen sosio-ekonomisen ohjelman tavoitteena on 10-12 prosentin talouskasvun saavuttaminen vuonna 2009. Talouden pitäminen plussan puolella on voinut perustua lähinnä kysynnän säilymiseen kotimarkkinoilla, sillä Valko-Venäjän ulkomaankauppa on lyhyessä ajassa romahtanut pahasti. Tammi-maaliskuussa vienti putosi vuositasolla 46 prosenttia sen arvon jäädessä 4,8 miljardiin dollariin. Tuonnin arvo oli 6,2 miljardia dollaria, mikä oli 31,6 prosenttia alle edellisvuotisen tason. Vientitavaroista elintarvikkeiden vienti supistui tammi-maaliskuussa 8,7 prosenttia, mikä pudotti niiden vientitulot 460 miljoonaan dollariin. Samalla kuitenkin elintarvikkeiden osuus kokonaisviennistä nousi 11,2 prosenttiin oltuaan vuotta aiemmin 6,3 prosenttia. Valko-Venäjän taloutta on vahvistanut Venäjän sille antama suora ja välillinen tuki. Esimerkiksi teollisuuden kilpailukykyä parantaa se, että Gazprom toimittaa sille heinäkuusta lähtien maakaasua hintaan 200 dollaria per tuhat kuutiota. Idänkaupan Vientipalvelut 5/2009. Sisältö. • Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||