|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
28.5.2009 Venäjällä uskotaan talouskäänteen lähestyvänVenäjän bruttokansantuote supistui huhtikuussa vuositasolla ja koko tammi-huhtikuun jaksolla 9,8 prosenttia. Talousministeriön mukaan talouden taantuminen johtui pääosin rakennustuotannon jyrkästä laskusta, verotulojen supistumisesta, investointitoiminnan heikentymisestä sekä vähittäiskaupan myynnin vähenemisestä. Suuri vaikutus oli myös viennin nopealla putoamisella. Viennin arvo laski tammi-huhtikuussa vuositasolla 46,1 prosenttia. Kauppataseen ylijäämä oli kuitenkin 27,3 miljardia dollaria, sillä myös tuonti putosi samaan aikaa 44,1 prosenttia. Talousministeriö odottaa tällä hetkellä, että Venäjän bruttokansantuote laskisi 6-8 prosenttia koko vuoden 2009 tasolla. Mutta jos vertailupohjana pidetään kuluvan vuoden talouskehitystä on käänne lähellä, sillä ministeriö ennakoi talouden vahvistuvan vuoden toisella neljänneksellä 1,3-2,8 prosenttia ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Myös keskuspankki odottaa talouden kääntymistä nousuun, mutta ajoittaa sen hieman kauemmaksi eli heinä-syyskuulle. Talouden tervehtymiseen uskoo myös finanssiministeriö, joka aikoo laatia vuoden 2010 valtionbudjetin oletuksella, että bruttokansantuote lähestyy ensi vuonna nollakasvun rajaa. Idänkaupan Vientipalvelut 5/2009. Sisältö. • Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||