Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
25.5.2004

Puola päässyt uudelle kasvu-uralle

Puolan talouden selvä elpyminen näyttää jatkuvan. Keskuspankin ennakkotiedon mukaan maan bruttokansantuotteen kasvu olisi ensimmäisellä vuosineljänneksellä ylittänyt kuuden prosentin rajan. Keskuspankin ennusteen mukaan koko vuoden talouskasvu nousisi yli viiden prosentin. Pankin ulkopuolisissa ekonomistipiireissä vuoden talouskasvuksi arvioidaan 5,5 prosenttia.

Puolan talous on mennyt paria EU-jäsenyyttä edeltäneen kuukauden aikana todella kovaa vauhtia. Keskustilastoviraston mukaan Puolan teollisuustuotanto kasvoi tammi-huhtikuussa 19,6 prosenttia vuositasolla. Tehdasteollisuudessa tuotannon lisäys oli 24,2 prosenttia.

Teollisuustuotannon kovaa kasvua edisti etenkin Puolassa valmistetujen autojen ja autotarvikkeiden kiihtynyt vientikysyntä juuri EU:hun liittymisen alla. Tästä tilapäisilmiöstä riippumatta on Puolan vienti kokonaisuutenakin hyvässä tilassa ja asiantuntijoiden konsensusnäkemys ennakoi sille tänä vuonna noin 17 prosentin kasvua.

Kasvua luvassa vielä
ainakin vuoden verran

Suhdanteita tutkiva tutkimuslaitos BIEC ennustaa Puolan talouskasvun jatkuvan mitä todennäköisimmin ainakin seuraavien 12 kuukauden ajan. Alkuvuoden kasvutahdin jatkumista tutkimuslaitos ei vielä lupaa, sillä teollisuustuotannon kasvu on paisuttanut myymättömien tuotteiden varastoja.

BIEC on kiinnitänyt huomiota myös siihen, että vaikka yritysten tuloskehitys on tuntuvasta parantunut ei niiden investointihalukkuus ole juurikaan lisääntynyt. Keskustilastoviraston mukaan yrityssektorin yhteenlaskettu nettotulos lähes kaksinkertaistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna.

Kotimainen kysyntäkin
vauhdittaa kasvua

Viennin ohella on Puolan nopeata talouskäännettä tukenut myös vahva kotimainen kysyntä. Puolan vähittäiskauppa kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 20,3 prosenttia kun kasvu samaan aikaan vuonna 2003 jäi 4,2 prosenttiin. Kasvua vauhditti myös kotimaassa kuumana käynyt autokauppa sekä elintarvikkeiden ja nautintoaineiden kauppa. Kumpikin kaupan sektori kasvoi alkuvuonna yli 20 prosenttia.

Idänkaupan Vientipalvelut 5/2004


Muut uutiset

Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.