Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

27.3.2009

Valko-Venäjä tarjoaa satoja yksityistämiskohteita

Valko-Venäjä on viime aikoina noteerattu lännessä uusi mahdollisuuksia tarjoavaksi investointikohteiksi. 1990-luvun puolivälissä aloitettu valtionyhtiöiden yksityistäminen on edennyt verkkaisesti, mutta nyt maan ylin johto on päättänyt vauhdittaa valtionyhtiöiden myyntiä.

Hallitus on vast´ikään vahvistanut suunnitelman, jossa määritetään valtionyhtiöiden myyntimenettely ja ehdot. Samalla vahvistettiin myös tapa, jolla myydään avoimissa osakeyhtiössä olevat valtion omistukset. Kummassakin tapauksessa nyt hyväksytty yksityistämissuunnitelma ulottuu vuoteen 2010 saakka.

Valtionyhtiöitä myyntilistalla on 519 ja valtion osaomistamia osakeyhtiöitä 147. Osa yksityistämisistä on edennyt jo valmisteluvaiheeseen.

Tarjolla olevat valtionyritykset ja osakeyhtiöt edustavat yllättävän monipuolisesti eri toimialoja ja eri kokoluokan yrityksiä. Myyntilistalla on esimerkiksi tukkukaupan, konepajateollisuuden, muoviteollisuuden ja rakennustarviketeollisuuden yrityksiä. Joukkoon mahtuu myös televisioiden valmistaja, engineering-toimisto ja kustannusyhtiö kirjapainoineen.

Minskissä jo vuoden ajan oman toimiston kautta toiminut baltialainen asianajotoimisto Sorainen auttaa yksityistämiskohteista kiinnostuneita ulkomaisia sijoittajia. Sorainen on huolella perehtynyt myynnissä oleviin valtionyhtiöihin ja valtion osittain omistamiin osakeyhtiöihin.

“Tarjolla on paljon ulkomaalaisillekin ostajille soveltuvia kohteita ja monessa tapauksessa yllättävän edulliseen hintaan, vaikka huomioisi kaupan mukana seuraavat vastuutkin. Olemme mukana myös yksityistämisprosesseissa, joissa yksityistäminen tapahtuu uusosakeantina suoraan investoijalle. Koko raha jää näin yksityistettävään yhtiöön. Tuntuu, että ilmapiirikin on hyvää vauhtia muuttumassa suopeammaksi länsimaisille investoijille. Hiljattain paikallinen pääministeri uhkasi viedä paikallisviranomaisilta kesälomat, elleivät ne ryhdy aktiivisemmin etsimään ja avustamaan ulkomaalaisia sijoittajia”, asianajotoimisto Soraisen johtava partneri Aku Sorainen kuvailee.

Soraisen mukaan Valko-Venäjällä on tarjolla paljon enemmän teollisuuslaitoksia kuin Baltian maissa. Valko-Venäjällä ei Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tehty samaa virhettä kuin Baltiassa, jossa vanhentuneena ja tarpeettomana pidetty toimiala ajettiin itsenäisyyden alkuvuosina alas.

Yksityistettäviä valtionyrityksiä ja osakeyhtiöitä voivat ostaa kotimaisten investoijien ohella myös ulkomaalaiset. Kaikki yksityistämiskohteet kilpailutetaan, mutta valtion kokonaan omistamien yritysten kohdalla kauppasummaa tärkeämpi kriteeri on ostajakandidaatin esittämä kehittämis- ja jatkoinvestointisuunnitelma.

Osakeyhtiöiden osuuksien myynti tapahtuu julkisen tarjouskilpailun perusteella ja koko prosessi on yksinkertaisempi kuin valtionyhtiöiden tkohdalla. Menettely kestää normaalisti kaikkiaan 6-7 kuukautta.

Idänkaupan Vientipalvelut 3/2009. Sisältö.

pdf-versio


• Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
• Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
• Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
• Uutisarkisto 1998-