Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

20.12.2006

Puola pyrkii neljänneksi partneriksi Baltian uuteen ydinvoimalaan

Puola haluaa osallistua Baltian maiden kesken jo sovitun uuden, Ignalinaan rakennettavan ydinvoimalan perustamiskustannuksiin ja myös omistukseen 25 prosentin osuudella. Puolan osalta projektin operatiivisena edustajana voisi olla maan johtava energiayhtiö PSE.

Liettua ja Puola vetävät yhtä köyttä

Virossa ja Latviassa Puolan mukaan tuloon suhtaudutaan toistaiseksi varauksellisesti, mutta Liettuan johto on valmis ajamaan naapurimaansa ja strategisen liittolaisensa asiaa. Liettua ja Puola solmivat jokin aika sitten sopimuksen kansallisten voimaverkkojensa yhteen liittämisestä.

Puolan osallistuminen rahoittajana voisi kasvattaa hankkeen puitteita. Toistaiseksi Baltian maat ovat tähdänneet yhden reaktorin voimalaan, mutta noin 1,5 miljardin euron lisärahoituksella voimalaan voitaisiin rakentaa vielä toinenkin reaktori.

Tämän hetkisen suunnitelman pohjana oleva yhden reaktorin ratkaisu tarkoittaisi 800 megawatin tuotantokapasiteettia, mutta kahdella reaktorilla päästäisiin kaksinkertaiseen, 1 600 megawatin sähköntuotantoon.

Baltian löydettävä uusia keinoja energiansaannin turvaamiseksi

Uusi ydinvoimala voi valmistua aikaisintaan vuonna 2015. Liettuan Ignalinan nykyisen voimalan vielä toimivan reaktorin alasajo taas tapahtuu EU:n kanssa sovitusti vuoden 2009 lopussa.Tähän väliin jää monta vuotta, jolloin Baltian maiden on korvattava kasvavaa sähköntarvettaan uusilla energiantuotantotavoilla ja etenkin sähkön tuonnilla.

Suomen ja Viron välinen merikaapeli askarruttaa?

Viroa ja Latviaa Puolan mahdollinen osallistuminen saattaa askarruttaa sen takia, että Viron ja Suomen välinen voimansiirron merikaapeli on saatu juuri käyttöön.

Kaapeli on avannut Baltiaan eurooppalaisen energiayhteyden, joka heti turvaa sähkön saantia ja tarjoaa samalla väylän sähkön vastavuoroiseen vientiin, olosuhteiden niin salliessa. Puolan tullessa mukaan uuteen ydinvoimalaan olisi potentiaalisen sähkönviennin tuotoille yksi jakaja enemmän.

Idänkaupan Vientipalvelut 12.2006. Sisältö.

Idänkaupan Vientipalvelut. Arkisto.


Muut uutiset

Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.