Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

22.1.2009

Kaasusopimuksesta lisärasitteita Ukrainalle

Ukrainan hallitus odottaa maan bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna kolme prosenttia ja samalla linjalla on myös IMF. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD on sen sijaan jo paljon varovaisempi ennustaen talouskasvun jäävän yhteen prosenttiin.
Ukrainassa toimiva tieto- ja analyysikeskus Forex Club on arviossaan edellisiä paljon radikaalimpi. Se ennustaa Ukrainan talouskasvuun kääntyvän suoranaisen laskuun bruttokansantuotteen supistuessa viisi prosenttia.

Talouskasvun hidastumisesta tai jopa taantumisesta huolimatta inflaation odotetaan pysyvän edelleen korkeana. Ennakkotietojen mukaan Ukrainan inflaatio nousi marras-joulukuun vaikutuksesta ennätysmäiseen 22,3 prosenttiin vuonna 2008. Vaikka inflaation voi odottaa tästä hidastuvan on myös kuluvalle vuodella odotettavissa reilusti kaksinumeroinen inflaatiotahti.

Vuodesta 2009 tulee Ukrainalle erittäin vaikea. Entisten taloudellisten rasitteiden lisäksi päälle kaatuu vast´ikään Gazpromin kanssa sovitun kaasun hinnoittelun aiheuttama lisäkustannus. Uutistoimisto Reutersin tekemien laskelmien mukaan uusi sopimus tuo Ukrainalle 9,288 miljardin dollarin lisäkustannukset viime vuotiseen verrattuna. Sopimus maksaa siis Ukrainalle tuntuvasti, vaikka Gazprom taipuikin 20 prosentin alennukseen Euroopan maiden markkinahintaan nähden.

Ilman tätäkin lisätaakkaa Ukrainan ongelmina ovat suuri kauppataseen vaje, tuotannon supistuminen useilla teollisuusaloilla ja kansallisen valuutan grivnan dollarikurssin vähittäinen devalvoituminen toisella vuosipuoliskolla noin 50 prosentilla.

Ukrainan vienti on suurelta osin alhaisen jalostusasteen metallurgisten tuotteiden varassa. Niille on kuitenkin nykyisessä tilanteessa vähänlaisesti kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. Tammikuussa jo lähes puolet metalliteollisuuden tuotantolaitoksissa on supistanut tai keskeyttänyt tuotantonsa. Lisäksi Ukrainan yrityssektorilla on tällä hetkellä rajalliset mahdollisuudet valuutan saantiin, joten tuontitarpeessa olevat yritykset eivät pysty maksamaan hankintojaan. Ulkomaisia valuuttamääräisiä lainoja ei niille liioin ole tiedossa

Ukrainan talouselämään hiipivää pessimismiä lisää tietysti vielä maan sisäpoliittisesti epävakaa tilanne, jonka käänteitä on vaikea ennakoida.

Idänkaupan Vientipalvelut 1/2009. Sisältö.

pdf-versio


• Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
• Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
• Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
• Uutisarkisto 1998-