Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
Latvian talous pysyy seitsemän
prosentin kasvuvauhdissa

Latvian keskuspankki on parantanut vuoden 2003 talouskasvua koskevaa ennustettaan. Johtavien teollisuusalojen hyvä loppuvuoden kehitys rohkaisi keskuspankkia nostamaan kasvuennusteensa 7,0 prosentista 7,2 prosenttiin.

Koko teollisuustuotannon vuosikasvu oli lokakuussa 8,2 prosenttia ja marraskuussa 3,1 prosenttia. Myös joulukuun luvuista odotetaan hyviä, sillä teollisuudessa uusien tilausten arvo kasvoi lokakuussa 12,2 prosenttia.

Joulukuun tilastot on saatu vasta liikenteen ja kuljetustoiminnan osalta. Niiden mukaan rautateiden transitokuljetuksissa päästiin 22,1 prosentin vuosikasvuun. Koko rahtiliikenne huomioon ottaen satamien tavarankuljetus kasvoi kuitenkin vain 4,4 prosenttia.

Latvian keskuspankin mielestä kehitysnäkymät ovat myös alkuvuodesta hyviä kaikilla tärkeimmillä tuotantoaloilla. Pankki lähteekin ensimmäisessä vuosiennusteessaan siitä, että Latviassa päästään myös tänä vuonna seitsemän prosentin talouskasvuun.

Latvian hyvää talouskasvu on toisaalta seurannut kiihtyvä inflaatio. Viime vuonna inflaatio oli 3,6 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin jäi 1,4 prosenttiin. Inflaatiota kiihdyttivät vuonna 2003 muun muassa valuuttakursseista johtunut tuntitavaroiden kallistuminen sekä arvonlisäveron ulottaminen infrastruktuuripalveluihin.

Vuotta 2004 koskevissa ensimmäisissä inflaatioennusteissa odotetaan hintatason nousevan ainakin neljällä prosentilla.

Idänkaupan Vientipalvelut 1/2004

Tammikuun muut uurisotsikot


Muut uutiset

Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.