Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

15.4.2008

Vain inflaatio uhkaa Puolan taloutta

Puolassa ensimmäisen vuosineljänneksen makrotaloudelliset luvut näyttävät hyviltä. Ennakkotiedon mukaan talouskasvu oli noin kuusi prosenttia. Maailmantalouden yleinen tilanne ei ole vielä ulottunut Puolaan, eikä zlotyn kallistuminenkaan ole haitannut kehitystä.

Puolan talouskasvua alkuvuonna vetivät hyvä kysyntä sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla. Helmikuussa teollisuustuotanto ja vähittäiskaupan myynti kasvoivat nopeammin kuin moneen kuukauteen. Samalla työllisyystilanne kohentui ennätysnopeassa tahdissa.

Puolan yrityssektorilla vallitseekin laaja optimismi jatkeena viime vuodelle, jolloin yritykset kasvattivat liikevaihtoaan ja paransivat kannattavuuttaan. Yrityssektorin yhteenlaskettu tulos oli viime vuonna suorastaan ennätyshyvä.

Puolan ainoa vakavampi talousongelma on alkuvuonna ollut inflaatio. Puolan virallisena inflaatioennusteena on tällä hetkellä 3,1 prosenttia, mutta luku saattaa hyvinkin nousta, mikäli kulutuskysyntä kiihtyy, öljyn hinta nousee ja elintarvikkeet kallistuvat.

OECD arvioikin juuri näistä lähtökohdista, että inflaatio saattaa Puolassa nousta vuoden lopulla jo yli viiden prosentin.

Idänkaupan Vientipalvelut 4.2008. Sisältö.

pdf-versio


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.