Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies

24.2.2008

Venäjän kauppataseen ylijäämä supistui viime vuonna

Venäjän viennin arvo kasvoi viime vuonna 17 % ja tuonnin 35 %. Viennin kasvun hidastuttua ja tuonnin kasvun kiihdyttyä vuotta aiemmasta kauppataseen ylijäämä supistui 5 % ensimmäisen kerran 2000-luvun alun jälkeen. Sekä vienti että tuonti nousivat kuitenkin huippulukemiin.

Venäjän tullitilastojen mukaan EU-maiden osuus Venäjän viennistä supistui hieman ja oli 56 %. IVY-maiden osuus viennistä oli 15 %. Tärkeimpiä yksittäisiä vientimaita olivat Alankomaat, Italia ja Saksa. Tuonnissa EU-maiden osuus oli 44 % ja IVY-maiden 15 %. Saksa oli edelleen Venäjän tärkein tuontimaa, mutta Kiina on kirinyt nopeasti toiselle sijalle 12 % prosentin osuudellaan. Suomen osuus sekä Venäjän viennistä että tuonnista oli kolmen prosentin tuntumassa.

Pääosa Venäjän viennistä on energiatuotteita. Volyymimääräisesti raakaöljyn vienti kasvoi pari prosenttia, kaasun vienti sen sijaan supistui hieman. Myös raakapuun volyymimääräinen vienti supistui hieman, mutta viennin arvo kasvoi hintojen nousun myötä.

Puolet Venäjän tuonnista koostui koneista ja laitteista ja niiden tuonnin arvo kasvoi lähes 60 %. Kemiallisilla tuotteilla ja elintarvikkeilla oli kummallakin 15 % tuontiosuus ja henkilöautoilla runsas 10 % osuus.

(Lähde: Suomen Pankki. BOFIT Viikkokatsaus:
Toimittaja Seija Lainela. bofit@bof.fi)

Idänkaupan Vientipalvelut 2.2008. Sisältö.

pdf-versio


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
Idänkaupan Vientipalvelut
Arkisto 2001-
Compiler News -uutispalvelu
Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
Uutisarkisto 1998-

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.