Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut


Papula-Nevinpat HRX Finland

vientipalvelut
uutisia
tutkimuksia
oalvelut ja yritykset
visioita näkmyksiä
Eastern European Markets
business news
Russia
Estonia
Latvia
Lithuania
Poland
Trade StationFinland
Business Finland
Trade Service Companies


Fortum aloitti Vilnaan tulevan CHPP-voimalan suunnittelutyön

(Compiler News - 16.2.2013) Fortumin liettualainen tytäryhtiö Fortum Heat Lietuva julkisti tammikuussa tiedon, jonka mukaan se aloittaa yhdistetyn lämpö- ja sähkövoimalan suunnittelu- ja valmistelutyöt. Biopolttoaineilla toimiva voimala on tarkoitus rakentaa teollisuusalueelle Vilnassa. Suunnittelutyöhön osallistuu ruotsalainen Sweco Engineering.

Hankkeen suunnitteluvaiheessa on muun muassa tehtävä päätökset voimalan tehosta. Lähtövaiheessa lämpövoiman tehotavoitteeksi on asetettu 50-150 megawattia ja sähköntuotannossa tavoitteena on 30-50 megawattia. Tehomääristä ja muista tekijöistä riippuen voimalan kustannusarvio on 145-200 miljoonaa euroa.

Mikäli Liettuan viranomaiset hyväksyvät hankkeen on lopullinen rakennuslupa odotettavissa vuoden 2014 lopulla. Tällä aikataululla voimala voisi aloittaa toimintansa vuoden 2016 lopulla. Hankkeeseen osallistuu myös valtiollinen sähköyhtiö Lietuvos energija, joka toimii tuotetun sähkön jakelijana.

Fortum Heat Lietuva rakentaa parhaillaan Liettuan Klaipedaan yhdistettyä lämpö- ja sähkövoimalaa, joka toimii jätemateriaaleilla ja biomassalla. Kohteen kustannusarvio on noin 140 miljoonaa euroa ja sen on määrä valmistua lähiaikoina.

Fortumin tytäryhtiö valmistelee lisäksi sähkövoimalan rakentamista Kaunasin erityistalousalueelle. Tavoitteena on käynnistää hanke vuoden 2014 lopulla ja saada se päätökseen vuoden 2016 loppuun mennessä.


Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
• Idänkaupan Vientipalvelut Arkisto 2001-
• Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
• Uutisarkisto: Compiler News 1998-