(Compiler News - 12.9.2011) Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT järjestää 20-vuotisjuhlakonferenssin Helsingissä syyskuun 14. päivä. Tapahtuman teemana on "Russia´s Economic Policy Challenges".
Konferenssin keskeinen aihe on Venäjän talouden ja talouspolitiikan haasteet tilanteessa, jossa maailmantalouden kasvu tulee olemaan hitaampaa kuin aiempina vuosina. Venäjän talouspolitiikan eri osa-alueilla joudutaan edelleen ottamaan huomioon esimerkiksi maan vienti- ja verotulojen suuri riippuvuus raaka-aineista.
Konferenssin kolmessa jaksossa käsitellään Venäjän rahapolitiikkaa, maan WTO-jäsenyyden vaikutuksia sekä Moskovan mahdollisuuksia toimia kansainvälisenä finanssikeskuksena.
Konferenssin paneelikeskusteluihin osallistuvat muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston Moskovan toimiston johtaja Odd Per Brekk, investointipankki Troika Dialogin pääekonomisti Jevgeni Gavrilenkov, Maailmanpankin entinen johtava ekonomisti David Tarr, Fordham Universityn professori Iftekhar Hasan, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja sekä BOFITista sen nykyinen päällikkö Iikka Korhonen ja edellinen päällikkö, valtiotieteiden tohtori Pekka Sutela.