Pohjoismaiden Investointipankki rahoittaa energiahanketta Puolassa
(Compiler News - 3.5.2010) Pohjoismaiden Investointipankki NIB on myöntänyt puolalaiselle sähköyhtiö Energa SA:lle 50 miljoonan euron investointiluoton 12 kuukauden laina-ajalla. Energa toimii Puolan keski- ja pohjoisosissa ja sillä on 2,8 miljoonaa asiakasta, joista yli 200 000 on yrityksiä tai muita institutionaalisia sähkönkäyttäjiä.
Energa käyttää lainasumman nykyisen sähkönjakeluverkkonsa kunnostus- ja laajennustöihin. Hanke koskee kaikkiaan noin 6 000 kilometrin pituista siirtoverkosta.
Yhtiö modernisoi samalla nykyisin käytössä olevaa tekniikkaansa tavoitteena sähkönsiirtohävikkien tuntuva vähentäminen. Uusinvestointeihin sisältyy muun muassa kehittynyt siirtomittausten hallintajärjestelmä.
Investointihanke ei toteudu NIB:n nykyisten osakasmaiden alueella, mutta se tapahtuu Liettuan tuntumassa ja vastaa pankin nykyisiä tavoitteita osallistua laajemmaltikin energia-alan kehittämiseen.
MUUT UUTISET
• Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
• Idänkaupan Vientipalvelut Arkisto 2001-
• Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
• Uutisarkisto: Compiler News 1998-