Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut

Erms Fimera Papula-Nevinpat

Compiler eNews
vientipalvelut
Eastern European Markets
Trade StationFinland

Ukrainan oranssi linja voi katketa presidentin vaihtumiseen

Laajan kansainvälisen huomion kohteena olevat Ukrainan presidentinvaalit järjestetään tulevana sunnuntaina. Vaalien tulos saattaa vaikuttaa maan kehitykseen paljonkin. Presidentti valitaan nykyisen lain mukaan viiden vuoden toimikaudelle.

Ukrainassa vaalitunnelma on hyvin jännittynyt. Osa ehdokkaista epäilee jo etukäteen vaalivilppejä ja myös rajuja kansalaisten mielenilmauksia pidetään mahdollisena. Parlamentti Radan puhemies onkin varoittanut, etteivät vuoden 2004 tapahtumat saisi toistua. Silloin sadat tuhannet ihmiset kokoontuivat Kiovan itsenäisyyden aukiolle painostamaan vaalien jatkamista ylimääräisellä kolmannella kierroksella. Tapahtuma johti samalla niin sanottuun oranssiin vallankumoukseen.

Ukrainan presidentinvaalit ovat myös tällä kertaa suuren luokan linjavaalit, sillä maan poliittinen järjestelmä ei ole edellisiä vaaleja seuranneina vuosina juurikaan selkeytynyt ja vakiintunut. Maan talouspolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on johtanut muun muassa vuoden 2010 budjetin käsittelyn venymiseen. Asiaan on reagoitu myös ulkomailla ja Ukrainan tärkein ulkomainen luotottaja, kansainvälinen valuuttarahasto IMF on päättynyt siirtää seuraavat lainapäätökset vaalikohun yli.

Istuva presidentti Viktor Jushtshenko painotti vaaliviikon alussa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että presidentinvaalissa on samalla kysymys kansanäänestyksestä, jossa ukrainalaiset ottavat kantaa maan eurooppalaistumiseen. Presidentin mukaan Ukrainassa on polarisoituneena kaksi arvojärjestelmää, joista toinen ajaa suurempaa integroitumista Venäjään tai toinen taas Euroopan unioniin.

Presidentti Jushtshenkon mukaan kaikkien demokraattisten tahojen pitää nyt yhdistää voimansa, jottei maa menettäisi demokraatista järjestelmäänsä ja kansallista eheyttään sekä vastarakennettuja suhteitaan Eurooppaan.

Vaalien pääehdokkaat vauhdissa

Presidentin rinnalla oranssin vallankumouksen keulahahmona toiminut pääministeri Julia Tymoshenko on viimeksi kuluneen vuoden ajan joutunut useamman kerran arvovaltakiistoihin Jushtshenkon kanssa ja näiden kahden tärkeimmän poliittisen vaikuttajan välillä on nyt ideologiasia eroja.

Pääministeri Tymoshenkon pitkän aikavälin tavoitteena on yhtä lailla Ukrainan pääsy EU:n jäseneksi, mutta samalla hän on ryhtynyt vaatimaan Ukrainan ja Venäjän suhteiden parantamista ja kanssakäymisen tiivistämistä. Toisaalta Tymoshenkolla on myös tiukkoja näkemyksiä Venäjän suhteen. Hän pitää kiinni siitä, että Venäjän Mustanmeren laivasto lähteen Krimiltä vuonna 2017 nykyisen vuokrasopimuksen päättyessä. Hän valmistelee parhaillaan myös uutta kieliasetusta, jonka mukaan Ukraina on ainoa kansalliskieli ja venäjä jää vaille virallista statusta.

Vaalien vahvin voittajaehdokas on kuitenkin oppositiojohtaja ja ex-pääministeri Viktor Janukovytsh, joka oli vuoden 2004 presidentinvaalien toisen kierroksen voittaja. Janukovytshin vetämä Alueiden puolue on viime vuosina harjoittanut linjatonta oppositiopolitiikkaa, jonka ainoana punaisena lankana on ollut poliittisten ja taloudellisten siteiden kiinteyttäminen Venäjän kanssa. Janukovytshin viime aikojen näyttävin veto oli vaatimus Ukrainan liittymisestä Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tuoreeseen tulliliittoon.

Janukovytsh joutui jouluun lopulla outoon valoon, kun uutistoimisto Unian julkisti presidentinkanslian apulaispäällikön vuotaman salaisen sopimusasiakirjan, jonka mukaan Janukovytsh presidentiksi tultuaan nimittäisi Jushtshenkon uudeksi pääministeriksi. Kummankin kandidaatin vaalitoimistot kiirehtivät kuitenkin väittämään asiakirjaa väärennökseksi.

Myös Tymoshenko on operoinut omalla tahollaan. Vaalinalusviikolla hän vaati maan parlamenttia muuttamaan pika-aikataululla vaalilakia aivan vaaliajankohdan alla. Esitys ei kuitenkaan mennyt läpi, mutta Tymoshenko aikoo joka tapauksessa ajaa uudistusta heti vaalien jälkeen.

Janukovytsh selvä ennakkosuosikki

Ukrainassa on vaalien alle julistettu niukanlaisesti mielipidemittauksia ja valtakunnallisesti kattavin on tehty jo joulukuun jälkipuoliskolla. Vastausten perusteella kamppailu tapahtuu käytännössä Janukovytshin ja Tymoshenko välillä. Mittaustulokset kertovat, että Janukovytshin kannatus olisi ensimmäisellä äänestyskierroksella 33,6 prosenttia ja Tymoshenkon 19,2 prosenttia. Tämä tulos johtaisi kuitenkin toiselle kierrokselle, jolloin Janukovytshin ääniosuus olisi valintaan riittävä 44,3 prosenttia ja Tymoshenkon 28,0 prosenttia.

Istuvalle presidentille Jushtshenkolle mittaus lupaa vain 3,7 prosentin kannatusta ja sijoittumista viidennelle sijalle. Hänen edelleen pääsisivät Ukrainan keskuspankin entinen pääjohtaja Serhiy Tyhypko 9,23 prosentin kannatuksella sekä parlamentin entinen puhemies Arseniy Jatseniuk 6,1 prosentin ääniosuudella.


MUUT UUTISET

Idänkaupan Vientipalvelut -verkkolehti
• Idänkaupan Vientipalvelut Arkisto 2001-
• Compiler eNews -uutismuistio (tilattava)
• Uutisarkisto: Compiler News 1998-