Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut

Konsu Accountor Group Buslink-BAS Vaalimaa
vientipalvelut
Eastern European Markets
Trade StationFinland

Itella ostaa suuren venäläisen logistiikkakonsernin

(28.4.2008) Itella ostaa venäläisen logistiikka-alalla toimivan NLC-konsernin. Myyjinä ovat RosEvroGroup ja Citi Venture Capital Internationalin hallinnoimat pääomasijoitusrahastot. NLC yhdistetään Itella-konserniin sen jälkeen, kun kaupalle tarvittavat viranomaishyväksynnät on saatu.

Yrityskauppa on suomalaisten Venäjällä tekemäksi poikkeuksellisen suuri. Osakkeiden kauppahinta on noin 200 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen RosEvroGroup jatkaa yhtiön vähemmistöosakkaana 10 prosentin osuudella vuoden 2010 loppuun saakka. Myöhemmin toteutettava 10 prosentin vähemmistöosuuden hankinta lisää kokonaiskauppahintaa noin 20 miljoonalla eurolla.

Kaupan arvosta huomattavan osan muodostavat NLC-konsernin omistuksessa olevat kiinteistöt. NLC:n taseen korolliset velat ovat noin 100 miljoonaa euroa.

NLC-konsernin liikevaihdoksi tänä vuonna arvioidaan noin 180 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 6 000 työntekijää. NLC:llä on yhtenä harvoista alan yrityksistä kattava logistiikkakeskusten verkosto Moskovan lisäksi myös kuudessa muussa Venäjän suurkaupungissa.

Konserni on vahvassa kasvuvaiheessa ja kuluvan vuoden lopussa sillä on käytössään noin 600 000 neliömetriä varastotilaa, josta se itse omistaa noin 230 000 neliömetriä. NLC:n palveluihin kuuluvat varastoinnin ohella kuljetukset ja jakelut Venäjällä. Nyt Itella voi täydentää niitä globaaleilla maa,- meri- ja lentorahtipalveluilla.

Itella Logistiikan ja NLC:n palveluvalikoima ja asiakastoimialat ovat pitkälti samanlaiset NLC:n asiakaskuntana ovat kansainväliset päivittäis- ja erikoistavaroiden valmistajat ja jakeluketjut, lääketeollisuuden yritykset sekä venäläiset kaupan alan yritykset.

”NLC:n avulla saamme vahvan kilpailuedun globaalien logistiikkaratkaisujen tarjoajana. Voimme myös tarjota kattavimman logistiikkakeskusten ja kuljetusten verkoston Venäjällä sekä suomalaisille että kansainvälisille asiakkaille, Itella Logistiikan johtaja Vesa Vertanen kertoo.

Itella Logistiikka on parin viimeisen vuoden aikana perustanut omaa logistiikkatoimintaa Venäjälle. Viime vuonna se avasi Moskovassa ensimmäinen logistiikkakeskuksensa ja tänä vuonna otetaan käyttöön Pietarin keskus sekä laajennustiloja Moskovassa.

Compiler News

Idänkaupan Vientipalvelut

Muut uutiset

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.