Compiler Trade Web Site
Idänkaupan Vineipalvelut
vientipalvelut
Eastern European Markets
Trade StationFinland
Cloetta Fazerin lopetti tytäryhtiönsä Puolassa - oma markkinointiorganisaatio jatkaa tärkeimpien merkkituotteiden myyntiä

(Compiler News - 28.12-2005) Cloetta Fazer on saanut päätökseen Puolan tytäryhtiönsä lopettamistoimet. Yhtiö jatkaa kuitenkin tärkeimpien tavaramerkkiensä myyntiä ja markkinointia oman myyntiorganisaation välityksellä.

Cloetta Fazer ilmoitti maaliskuussa konsernin puolalaisen tytäryhtiön lopettamisesta. Päätös tehtiin, koska kannattavan liiketoiminnan harjoittamien oman paikallisen tuotanto- ja myyntiyhtiön kautta ei osoittautunut mahdolliseksi.

Syyskuussa Cloetta Fazer teki sopimuksen puolalaisen Bomilla-makeisyhtiön kanssa koneiden, rakennusten ja paikallisten tavaramerkkien luovutuksesta.

”Olemme tyytyväisiä ratkaisuun, jonka myötä osa lopetetun tytäryhtiön työntekijöistä on saanut uuden työpaikan”, sanoo Cloetta Fazerin konsernijohtaja Karsten Slotte.

Slotten mukaan Cloetta Fazerin puolalaisen tytäryhtiön palveluksessa olleista 320 henkilöstä 80 on siirtynyt Bomillan palvelukseen. Lisäksi osa tytäryhtiön työntekijöistä on saanut työpaikan Cloetta Fazerin uudessa myyntiorganisaatiossa.

Cloetta Fazerin Puolan toimintaa jatkava 40-henkinen myyntiorganisaatio vastaa yhtiön tärkeimpien tavaramerkkien markkinoinnista ja myynnistä paikallisilla markkinoilla. Cloetta Fazerin suosituimmat tavaramerkit Puolassa ovat Dumle, Geisha, Fazer Liquer Fills ja Fazerin Sininen.


Compiler News

Idänkaupan Vientipalvelut

Muut uutiset

 TERMS & CONDITIONS / KÄYTTÖOIKEUDET. © Oy Compiler Ab. All rights reserved.