Tutkimuksessa analysoidaan Pietarissa ja Leningradin alueella toimivien suomalaisten yritysten ja niiden venäläisten partnerien kokemuksia. Tutkimuksen kohteena olleet 54 yritystä edustavat tuotannon eri toimialoja rakentamisesta elektroniikka- ja tevanake-teollisuuteen ja käsittävät erilaisia yhteistyömuotoja, kuten alihankintaa, lisensointia, yhteisyrityksiä ja tytäryrityksiä.
Toimivien yhteistyömuotojen lisäksi tutkimukseen on sisällytetty myös lopetettuja toimintoja sekä hankkeita, jotka alkuneuvottelujen jälkeen jätettiin käynnistämättä. Tutkimuksessa selvitetään tuotantoyhteistyön syntyä, aloitusta, toimintaa, toiminnan kehittymistä sekä jatkonäkymiä. Erityisesti arvioidaan osapuolten osaamisen hyödyntämistä yhteistyössä. Tutkimuksen on rahoittanut Paulon Säätiö.
Selkeä työnjako
Tutkituissa tuotantoalliansseissa vallitsee melko selkeä työnjako, joka vaihtelee partnereiden perustamotiivien, tavoitteiden ja allianssin toimintamuodon mukaan. Suomalaisten motiivit liittyvät kustannushyötyihin, uusien markkinoiden valtaamiseen ja Suomessa vanhentuneen teknologian jatkokäyttöön. Venäläisten motiivit jakautuvat kahtia.
Sosialismin aikana perustetut yritykset pyrkivät tuotantoyhteistyön avulla parantamaan työllisyystilannettaan, kun taas uudet yritykset havittelevat allianssien avulla uusia markkinoita lännestä sekä uutta teknologiaa. Omistusallianssin solmineet suomalaiset pitävät tärkeänä venäläisen partnerin läpinäkyvyyttä, kun taas alihankintaa tilaavat suomalaiset eivät ole kiinnostuneita partnerinsa taustasta ja sidoksista. Venäläiset yritykset korostavat suomalaisia useammin tarvetta tuntea partneri henkilökohtaisesti.
Myös suomalaisten valmiutta tehdä investointeja pidetään tärkeänä. Omistusalliansseissa suomalaiset panostavat etenkin infrastruktuurin kunnostukseen sekä tuotekonseptin tekniseen ja laadulliseen kehittämiseen. Alihankintaa tilaavat suomalaiset panostavat venäläiseen infrastruktuuriin lähinnä toimittamalla tuotannossa tarvittavia laitteita. Venäläiset tarjoavat allianssissa käytetyn työvoiman, joka kuitenkin etenkin omistusalliansseissa rekrytoidaa yhdessä suomalaisten kanssa. Tuotannon operatiivinen vastuu on yleensä venäläisellä johdolla, joka toimii tiiviissä yhteistyössä suomalaisen keskijohdon kanssa. Muutamista, lähinnä tuotannon huonohkosta laadusta johtuneista epäonnistumisista huolimatta sekä suomalaiset että venäläiset osapuolet ovat melko tyytyväisiä tuotantoyhteistyöhön. Suomalaisia kiinnostaa markkinoiden kasvattaminen Venäjällä ja tuotekirjon laajentaminen. Venäläiset ovat valmiita lisäämään alihankintaa Suomeen, sillä nykyiset alihankintasopimukset kattavat usein vain osan vuoden töistä.
Julkisen sektorin ongelmat
Yhteistyökumppanien näkemykset eri sidosryhmien tuotantoyhteistyölle aiheuttamista ongelmista ja niiden ratkaisuista ovat osittain samanlaisia, osittain eriäviä. Vaikka molemmat osapuolet kokevat julkisen sektorin aiheuttamat ongelmat hankalina, näkemykset ratkaisuista vaihtelivat. Suomalaiset pyrkivät ratkaisemaan asiat tiukemmin lain kirjaimen mukaan, kun taas venäläiset korostavat henkilökohtaisen lobbauksen ja jopa lahjonnan merkitystä. Sekä suomalaiset että venäläiset kokevat ongelmaksi venäläisten tavaran – ja raaka-ainetoimittajien heikohkon laadun, mutta ovat valmiita kustannussäästöjen toivossa kouluttamaan paikallisia toimittajia.
Länteen markkinoitavan tuotannon osalta tuotantopanokset hankitaan kuitenkin yleensä lännestä. Myös työvoiman laadulliset ongelmat koetaan yhteiseksi ongelmaksi, jonka selvittämisessä molemmat korostavat koulutuksen merkitystä. Suomalaiset ovat kuitenkin selvästi valmiimpia korvaamaan työvoimaa uudella, kun taas venäläiset pitävät tiukasti kiinni työntekijöistä ja ovat valmiita suurehkoihinkin materiaalisin uhrauksiin työsuhteen jatkamiseksi (mm. kulutusluottoja myöntämällä).
Osapuolten näkemykset kilpailevista yrityksistä poikkeavat melko voimakkaasti. Suomalaiset aristelevat venäläistä kilpailua ja kokevat esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden uhkana. Sen sijaan venäläiset pitävät kasvanutta kilpailua merkkinä markkinatalouden rantautumisesta ja minimoivat riskiä opettelemalla tuntemaan yrityskenttä ja sen keskeiset toimijat. Jännitteitä ilmenee myös allianssien sisällä. Suomalaiset kritisoivat venäläisiä partnereitaan epäluotettaviksi ja osaamattomiksi ja pyrkivät lisäämään kontrolliaan. Venäläiset puolestaan luonnehtivat suomalaisia ylimielisiksi ja kokevat toimintavapauksien rajoitukset ahdistavina ja toiminnan sujuvuutta vaarantavina sekä pyrkivät paikkaamaan luottamuspulaa lujittamalla partnerien välisiä henkilökohtaisia suhteita.
Ongelmat pyritään ratkomaan
Esille nousseita ongelmia pystytään kuitenkin yleensä ratkomaan ja ratkaisuissa hyödynnetään molempien osapuolten osaamista. Osaaminen siirtyy sekä yhteen suuntaan kerrallaan suomalaisilta venäläisille ja päinvastoin että samanaikaisesti molempiin suuntiin. Osaamista jää siirtymättä ainoastaan tilanteissa, joissa allianssi on kaatunut tai joissa suomalainen jättää esim. viranomaisongelmien ratkaisun venäläisen partnerinsa harteille haluamatta edes tietää, mitä keinoja tilanteessa on käytetty.
Yksisuuntainen osaamisen siirtyminen tapahtuu lähinnä suomalaisilta venäläisille ja on luonteeltaan konkreettisempaa kuin toiseen suuntaan tapahtunut siirtymä. Suomalaiset siirtävät venäläisille lähinnä liiketoimintaosaamista ja uutta teknologiaa ja omaksuvat venäläisiltä abstraktia ”tapaa toimia” venäläisessä liiketoimintaympäristössä sopeuttamalla esimerkiksi toiminnan tehokkuuden ja ajankäytön arviointia. Osaamisen siirtyminen on kaksisuuntaista silloin, kun osapuolet toimivat yhdessä tietyn ongelman ratkaisemiseksi, käyttävät yhteisestä sopimuksesta toisen tapaa toimia tai kehittävät yhdessä uusia toimintatapoja liiketoimintamallien tai tuotteiden sopeuttamisessa Venäjälle.
Venäläisten osaamista hyödynnetään etenkin sopeutettaessa allianssia ulkoiseen toimintaympäristöön ja yhteistyöhön osallistuvaan henkilöstöön. Suomalaisten osaaminen on tärkeää tuotannon ja liiketoimintamalllien organisoinnissa. Suomalaisten markkinointiosaamista korostetaan keinona pärjätä kiristyneessä kilpailussa. Vaikka Venäjän toimintaympäristön ”normalisoituessa” sosialismin aikaisten toimintamallien käyttökelpoisuus vähentynee entisestään, niitä korvaavilla uuden Venäjän oloissa kehittyvillä malleilla on luultavasti jatkossakin omat sidosryhmäsuhteisiin liittyvät erityispiirteensä, joissa hyödynnetään venäläispartnerien osaamista.
