VR:n ja Venäjän rautateiden operoima Allegro-juna avaa uuden aikakauden Helsingin ja Pietarin välisessä matkustamisessa. Matka-aika kaupungin keskustasta keskustaan on vain kolme ja puoli tuntia. Helsingin ja Pietarin lisäksi Allegron kyytiin voi nousta Pasilasta, Tikkurilasta, Lahdesta, Kouvolasta ja Vainikkalasta sekä Venäjän puolella Viipurista.
Tarjolla on kaksi päivittäistä junavuoroa kummastakin kaupungista, ja kesäksi 2011 vuorojen määrä lisääntyy neljään päivittäiseen, jolloin myös päivämatka Pietariin on mahdollinen.
Matka-aika hyötykäyttöön
Allegrossa monipuoliset palvelut yhdistyvät viimeisimpään junatekniikkaan. Valittavana on 1. ja 2. luokan vaunuosastot sekä erillinen seurueosasto esim. neuvottelua varten. Myös lapsille on junassa oma leikkitila, samoin liikuntaesteisille ja lemmikkien kanssa matkustaville on omat erikoispaikat. Työskentelymahdollisuudet Allegrossa ovat erinomaiset, sillä jokainen paikka on varustettu pistorasialla.
Ensimmäisen luokan palveluun kuuluu välipalatarjoilu sekä mahdollisuus ostaa virvokkeita ja alkoholijuomia. Luettavana on päivän lehdet suomeksi, venäjäksi ja englanniksi.
Matkantekoa helpottavat ja nopeuttavat liikkuvassa junassa hoidettavat raja- ja tullitarkastukset, valuutanvaihto ja tax free -palautukset.
Herkuttelua matkan varrella
Allegron matkustusmukavuutta lisäävät entisestään monipuoliset ravintolapalvelut. Modernissa Bistro Allegron ravintolaosastossa voit nauttia ateriasi pöytään tarjoiltuna tai voit pistäytyä ravintolavaunun baariosastossa drinkillä ja pikkupurtavalla. Voit myös ostaa kätevän take away -aterian mukaan omalla paikalla nautittavaksi.
Junan henkilökunta palvelee suomen, venäjän ja englannin kielillä. Maksuvälineinä junassa käyvät euro, rupla ja dollari sekä suomalaiset pankkikortit ja yleisimmät luottokortit (Visa, MasterCard, American Express, Diners Club ja Eurocard).
VR ja Venäjän rautatiet toivottavat mukavaa matkaa Allegrolla!
Lisätietoja:
www.vr.fi/allegro